Category: Blogitekstit suomeksi

Maksukyvyttömyyden oletussääntöjen tarkoitus on keventää konkurssia hakevan näyttötaakkaa ja suunnata näyttö helposti havaittaviin seikkoihin. Oletussäännöt on lueteltu konkurssilain (KonkL) 2:3:ssa. Oletussääntöjä on neljä; velallisen ilmoitus maksukyvyttömyydestä, maksujen lakkauttaminen, tulokseton ulosotto ja konkurssiuhkaisen maksukehotuksen noudattamatta jättäminen.  Luettelo maksukyvyttömyyden olettamista on tyhjentävä, eikä sitä saa tulkinnalla laajentaa.

On huomioitava, että velkojan vedotessa maksujen lakkauttamiseen tai tuloksettomaan ulosottoon velkojan oman saatavan ei tarvitse olla maksun lakkautuksen tai ulosoton kohteena ja velkojan saatava voi olla erääntymätönkin. Sen sijaan velkojan vedotessa 3 kohdassa tarkoitettuun maksukehotukseen, tämän tulee koskea juuri velkojan omaa saatavaa, mikä taas edellyttää erääntyneisyyttä.

Oletussäännöt ovat usein riittävä indiisio velallisen maksukyvyttömyydestä. Velkoja vetoaa tällöin yleisen maksukyvyttömyyden sijasta indisioivaan tosiseikkaan. Tällöin myös näyttötaakka kääntyy. Tässäkin tapauksessa velallisella on kuitenkin vastanäyttömahdollisuus. Velallisen tulee tällöin osoittaa olevansa maksukykyinen tai maksukyvyttömyyden olevana vain tilapäistä. Seuraavaksi tarkastelen neljää maksukyvyttömyyden oletus- eli presumtiosääntöä tarkemmin.

1) Velallisen ilmoitus maksukyvyttömyydestä

KonkL 2:3.1:n mukaan velallista on pidettävä maksukyvyttömänä, jos velallinen ilmoittaa olevansa maksukyvytön eikä ilmene erityisiä syitä olla hyväksymättä velallisen ilmoitusta. Tämä tarkoittaa, että velallisen omaa ilmoitusta on pidettävä riittävänä indiisiona maksukyvyttömyydestä, eikä tuomioistuin lähtökohtaisesti tutki asiaa. On katsottu, että velallinen on parhaiten perillä omasta taloudellisesta tilanteestaan. Tuomioistuin lähtee vain poikkeustapauksissa tutkimaan velallisen maksukyvyttömyysilmoituksen paikkansapitävyyttä.

Kun hakijana on velkoja ja velallinen ilmoittaa olevansa maksukyvytön konkurssihakemuksen yhteydessä, toimitaan samoin, eli tuomioistuin ei lähtökohtaisesti lähde tutkimaan maksukyvyttömyyden paikkansapitävyyttä. Jotta vältytään riitaisuuksilta tulevaisuudessa, on velallisen ilmoitettava joko maksukyvyttömyytensä kirjallisessa lausumassa tai suullisesti istunnossa.

Henkilöyhtiöiden suhteen yleinen käytäntö on se, että tuomioistuin tarkastaa yhtiömiesten olleen yksimielisiä konkurssiin hakemisesta. Henkilöyhtiöissä konkurssinhakemispäätös on tehtävä yksimielisesti, mutta sama vaatimus ei koske muita oikeushenkilöitä. Esimerkiksi osakeyhtiössä konkurssinhakemispäätökseen riittää yksinkertainen enemmistö. Käytännössä kuitenkin on vaadittu, että kaikki hallituksen jäsenet ovat vähintään tietoisia asiasta. Tuomioistuimen on kuitenkin hyvä tarvittaessa kuulla vähemmistöön jääneitä hallituksen jäseniä tai osakkeenomistajia. Voi olla, että konkurssinhakemispäätöksen taustalla on vero-, kilpailu- tai kiusantekoyritys, yrityksen todellisuudessa ollessa täysin maksukykyinen.

2) Maksujen lakkauttaminen

KonkL 2:3.2:n 1 kohdan mukaan jollei toisin osoiteta, velallista on pidettävä maksukyvyttömänä erityisesti myös, jos velallinen on lakkauttanut maksunsa. Maksujen lakkauttamisella tarkoitetaan sitä, että velallinen jättää yleisesti (yksi lasku ei riitä) ja laajamittaisesti (kohdistuu useihin velkojiin) maksunsa maksamatta. Yhden laskun maksamatta jättämistä ei tulkita vielä yleiseksi maksujen lakkauttamiseksi. Maksujen lakkauttaminen tulee liittyä maksuongelmiin, eikä velallisen ja velkojan saatavien riitaisuuksiin.

Maksujen lakkauttaminen saatetaan todistaa esimerkiksi notoorisella seikalla, kuten sillä, että se on tullut esille joukkotiedotusvälineissä. Toinen esimerkki on yleisestä elämänkokemuksesta johdetulla säännöllä, jonka mukaan liiketoiminnan lopettaminen vahvistaa laiminlyöntien vaikutusta. Vaikka muutaman maksun maksamatta jättäminen ei täytä kriteeriä laajamittaisesta maksujen lakkauttamisesta, voi se yhdistettynä liiketoiminnan lopettamiseen olla vahva indiisio maksukyvyttömyydestä.

3) Tulokseton ulosotto

KonkL 2:3.2:n 3 kohdan mukaan velallista on pidettävä maksukyvyttömänä erityisesti myös, jos ulosotossa on konkurssihakemuksen tekemistä edeltävän kuuden kuukauden aikana ilmennyt, ettei velalliselta kerry varoja saatavan täydeksi suorittamiseksi. Indiisio perustuu olettamalle, jonka mukaan tulokseton ulosotto osoittaa sen, että velallisen talouden kohentuminen seuraavan muutaman kuukauden aikana tuskin on todennäköistä. Velkojalla on oikeus saada ulosoton tuloksettomuudesta todistus ilman ulosottohakemusta. Velkojan on kuitenkin osoitettava todennäköiseksi, että hänellä on saatava velalliselta.

Ulosoton tuloksettomuus osoitetaan käytännössä ulosottomiehen ulosoton hakijalle antamalla estetodistuksella (UK 3:95). Estetodistus annetaan tosin vasta sen jälkeen, kun ulosottoasian vireilläoloaika on päättynyt. Mikäli velallisen olinpaikkaa ei tiedetä tai häntä ei ole tavattu, annetaan hakijalle varattomuus- ja tuntemattomuusestetodistus.

Ulosoton ei tarvitse olla päättynyt, vaan jo yhden päivän tulokseton ulosotto voi olla riittävä indiisio velallisen maksukyvyttömyydestä. Ulosoton jatkuessa vaaditaan muunlainen selvitys ulosoton tuloksettomuudesta, esimerkiksi ulosottomiehen kirjallinen ilmoitus.  Yhden päivän tulokseton ulosotto voi kuitenkin olla todistusvoimaltaan hieman heikonlaatuinen. 

4) Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen noudattamatta jättäminen

KonkL 2:3.2:n 4 kohdan mukaan velallista on pidettävä maksukyvyttömänä erityisesti myös, jos velallinen, joka on tai on ollut viimeisenä vuonna ennen konkurssihakemuksen tekemistä ollut kirjanpitolain (1336/1997) mukaan liiketoiminnastaan kirjanpitovelvollinen, ei viikon kuluessa velkojan maksukehotuksen saatuaan ole maksanut velkojan selvää ja erääntynyttä saatavaa. Oletussääntö ei kuitenkaan koske velallista, joka on kirjanpitovelvollinen harjoittamastaan ammattitoiminnasta.

Konkurssihakemus, joka perustuu maksukehotukseen, on tehtävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa viikon määräajan päättymisestä. Maksukehotus on velkojakohtainen eli vain velkoja, joka on antanut kehotuksen, voi käyttää sitä. Velkojan saatava on oltava edelleen maksamatta, kun velallinen asetetaan konkurssiin. Jos määräaika umpeutuu, velkoja voi tehdä samasta velasta uuden maksukehotuksen.

Vaatimuksena on, että maksukehotus annetaan velalliselle tiedoksi todisteellisesti. HE 26/2003 mukaan maksukehotus tulisi antaa todisteellisesti tiedoksi velalliselle taikka noudattaen oikeudenkäymiskaaren (4/1734, OK) 11:7:n tarkoittamaa sijaistiedoksiantomenettelyä, jos siihen on sanotun lainkohdan edellytykset. Haastehakemus tai muu henkilökohtainen tiedoksianto on todisteellinen tiedoksiantotapa. Postitse tai sähköisesti lähetetty viesti ei täytä kriteerejä todisteellisesta tiedoksiannosta. Sijaistiedoksiantomenettely tulee oikeudenkäymiskaaren mukaan kyseeseen silloin, kun on etsinnästä huolimatta velallista tai henkilöä, jolla on oikeus ottaa vastaan tieto hänen puolestaan, ei ole tavoitettu.

Lähteet:
Koulu, Risto: Uusi Konkurssilaki: Talentum. Helsinki 2004.
Könkkölä, Linna: Konkurssioikeus. Talentum. Helsinki 2013.
Linna, Tuula: Ulosotto-oikeus. I, Ulosottomenettely. Talentum Media. Helsinki 2014.
Hallituksen esitys eduskunnalle konkurssilainsäädännön uudistamiseksi 26/2003 vp.
Konkurssiasiain neuvottelukunta tarkennusehdotus (277/51/14).

Elias Rauhala
Associate

Konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisen omaisuus siirtyy konkurssin alkaessa velkojien haltuun ja se käytetään kokonaisuudessaan velallisen velkojen maksuun. Konkurssilain (120/2004, KonkL) 1:3:n mukaan konkurssiin voidaan asettaa luonnollinen henkilö sekä yhteisö, säätiö, julkisoikeudellinen yliopisto ja muu oikeushenkilö. Konkurssi voi alkaa joko velallisen tai velkojan hakemuksesta. Konkurssihakemus tehdään tuomioistuimelle, joka tutkii viran puolesta konkurssin edellytykset ja asettaa velallisen konkurssiin. 

Konkurssilain mukaan konkurssiin asettamisen yksi ehdoton edellytys on velallisen maksukyvyttömyys. Maksukyvyttömyyden yhtenä ”sisäisenä” kriteerinä on puolestaan se, että maksukyvyttömyys ei ole tilapäistä: KonkL 2:1.1:n mukaan konkurssiin voidaan asettaa velallinen, joka on maksukyvytön, jollei tässä laissa tai muualla toisin säädetä. KonkL 2:1.2:n mukaan maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan tässä laissa sitä, että velallinen on muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä.

Tuomioistuimen tehtävä on dispositiivisessa eli tahdonvaltaisessa riita-asiassa johtaa aktiivisella materiaalisella prosessinjohdolla väitteet kontradiktoriseen keskusteluun. Velallisen talouteen vaikuttavalle seikalle on määrättävä todistustaakka, ja asia on ratkaistava tämän nojalla. Tuomioistuimen yksi olennainen tehtävä konkurssihakemusta tutkittaessa on siis ratkaista kysymys siitä, onko velallinen katsottava maksukyvyttömäksi. Tätä ennen tuomioistuimen on ennakkokysymyksenä ratkaistava, mitä luetaan velallisen veloiksi ja varoiksi.

Maksukyvyttömyyden käsitteen väljyys ja ratkaisuaineiston heikkous voivat muodostua haasteeksi tuomioistuimen ratkaistessa sitä, onko velallinen katsottava maksukyvyttömäksi objektiivisten perusteiden valossa. Koulu on todennut, että tosiseikaston tulkinta ja siitä esitetyn näytön arviointi usein sekoittuvat.  Painoarvoa saatetaan antaa esimerkiksi arviointiperusteisiin kuulumattomalle seikalle, kuten velallisen antamalle optimistiselle lausumalle markkinoiden kehityksestä. Hakamiehen mukaan tuomioistuinten ratkaisuissa pyritään harvoin muodostamaan laajempaa systematiikkaa kuin mitä se yksittäisen jutun ratkaisemiseksi on tarpeen. 

Laissa ei ole tyhjentäviä ohjeita maksukyvyttömyyden arviointiin. Käsitteen sisällöllinen jäsentäminen onkin jäänyt pitkälti oikeustieteen varaan. Muun muassa Hakamies on todennut, että: ”Maksukyvyttömyyden ja sitä koskevien normien monitahoisuuden vuoksi maksukyvyttömyyden määrittely ja sitä koskevan systeemin muodostaminen onkin nähdäkseni tosiasiallisesti mahdollista vain tieteellisessä keskustelussa”.  Vaikka maksukyvyttömyyden arviointi tehdään tapauskohtaisesti, on yhdenvertaisuuden ja ennustettavuuden varmistamiseksi kyettävä loogisesti jäsentelemään maksukyvyttömyyteen vaikuttava tosiseikasto, jotta vältytään intuitiivisilta tai jopa mielivaltaisilta ratkaisuilta. 

Ennen nykyisen konkurssilain voimaantuloa oli voimassa vanha konkurssisääntö (31/1868, KS). Konkurssisääntö perustui kasuistisiin sääntöihin, joiden nojalla velallinen voitiin asettaa konkurssiin. Velkoja-aloitteiselle konkurssille oli tiukat edellytykset, jotta velallinen saisi riittävän oikeussuojan. Toisaalta velallinen pystyi hakeutumaan konkurssiin vapaasti ilman muodollisia perusteluja. Konkurssisääntöön lisättiin vuonna 1992 maksukyvyttömyys yhdeksi konkurssiin asettamisen perusteista. Sen käyttö oli kuitenkin vähäistä, sillä velallinen oli yleensä helpommin asetettavissa konkurssin muilla perusteilla. 

Vuonna 2004 voimaantulleessa konkurssilaissa asetettiin maksukyvyttömyys pääasialliseksi konkurssiperusteeksi ja sitä täydentävät KonkL 2:3:ssä säädetyt maksukyvyttömyyden oletussäännöt.  Maksukyvyttömyyden oletussääntöjen tarkoitus on keventää konkurssia hakevan näyttötaakkaa ja suunnata näyttö helposti havaittaviin seikkoihin. Tämä on madaltanut velkojan kynnystä hakea velallinen konkurssiin. Ajatuksena on ollut, että aikaisemmin aloitettu konkurssi mahdollistaa velallisen rehabilitaation paremmin.  Toisaalta taas velalliselle on asetettu esteitä, jotta spekulatiivinen tai turha konkurssiin hakeutuminen estetään.

Hallituksen esitys konkurssilainsäädännön kokonaisuudistamiseksi määritti yhdeksi tavoitteeksi ”selkeän ja ennakoitavan” konkurssilain säätämisen.  Ennustettavuus on asetettu tavoitteeksi myös Euroopan unionin insolvenssisäädöksissä. Ennustettavuus on markkinataloudessa rakenteellinen välttämättömyys, koska talousyksiköiden on kyettävä arvioimaan toisten talousyksiköiden maksukyvyttömyydestä aiheutuva riski.  Tästä voidaan johtaa, että myös maksukyvyttömyyden arvioinnin tulee olla johdonmukaista ja ennakoitavaa.

Rehabilitaatioon liiketoiminnan säilyttämisen merkityksessä ei oteta vuoden 2004 konkurssilaissa selkeää kantaa. Lain kielteinen asenne joudutaan lukemaan sen rakenteesta. Rehabilitaatio onkin nähty kotimaisessa konkurssioikeudessa heikkona tavoiteperiaatteena, joka usein syrjäytyy kustannustehokkuuden periaatteen tieltä. On vaikea sanoa, missä määrin rehabilitaatioperiaate tulisi ottaa huomioon maksukyvyttömyyden arvioinnissa velallisen lähitulevaisuuden osalta. Rehabilitaatioperiaatteen pohtiminen maksukyvyttömyyden yhteydessä voi johtaa siihen, että ratkaisujen johdonmukaisuus ja asioiden loogiset suhteet hämärtyvät.

Maksukyvyttömyyden arviointi on dynaamista oikeudellista harkintaa nykyhetken ja lähitulevaisuuden sekä varojen ja velkojen välillä. Maksukyvyn koherentilla määrittelyllä sekä huomion kiinnittämisellä maksukyvyttömyyden ohella myös muihin, kuhunkin yksittäiseen normiin liittyviin elementteihin, voidaan kullekin normille antaa tarkoituksenmukainen merkityssisältö ja soveltamisala siten, että erilaiset suojeltavat oikeushyvät tulevat riittävällä tavalla turvatuksi. 

Lähteet:
Hakamies, Kaarlo: Maksukyvyttömyydestä ja hyötymistarkoituksesta rikosoikeudellisena ongelmana. Oikeustiede-Jurisprudentia 2011: XLIV, s. 223.
Koulu, Risto: Uusi Konkurssilaki: Talentum. Helsinki 2004, s. 76.
Best Project on Restructuring, Bankruptcy and a Fresh Start 2003. European Commission. Final Report of the Expert Group. September 2003.
Hallituksen esitys eduskunnalle konkurssilainsäädännön uudistamiseksi 26/2003 vp.

Elias Rauhala
Associate