Korkein oikeus on ottanut kantaa ennakkopäätöksessään KKO:2018:41 (myöhemmin ”ennakkopäätös”) siihen, voidaanko uutta todistelua esittää korkeimmassa oikeudessa niin sanotusta prekluusiosäännöksestä huolimatta rikosasiassa. Mikäli prekluusiosääntely ei ole asianosaiselle selvää, voi tämä pahimmillaan johtaa prosessin aikana vältettävissä oleviin oikeudenmenetyksiin.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös on erityisen mielenkiintoinen siksi, että se luo siltaa ylimääräisen muutoksenhaun lain esitöiden ja varsinaisen muutoksenhaun prekluusiosääntelyn tulkinnnan välille. Mielenkiintoista on, että kun korkein oikeus katsoi uuden todistelun johtavan todennäköisesti tuomion purkamiseen, oli uutta todistelua mahdollista esittää varsinaisessa muutoksenhaussa korkeimpaan oikeuteen siitä huolimatta, että asianosainen ei ole saattanut todennäköiseksi, ettei hän ollut voinut nimetä todistajia kuultaviksi jo alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten oli ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.
Lähtökohtaisesti niin sanottu prekluusiosäännös rajoittaa uusien todisteiden ja perusteiden esittämistä valmisteluvaiheen jälkeen riita-asioissa ja riita-asioiden muutoksenhaussa. Rikosasioiden osalta prekluusiosäännökset eivät ole yhtä ankaria alemmissa oikeusasteissa, mutta sekä riita- että rikosasioita koskee sama prekluusionormisto kun kyseessä on valitus korkeimpaan oikeuteen.
Prekluusiolla käsitteenä tarkoitetaan asianosaisen oikeutta esittää vaatimuksia, vedota niiden perusteina oleviin oikeustosiseikkoihin sekä nimetä todistajia ja todisteita. Pääsääntöisesti vaatimukset, niiden perusteet ja todisteet tulee esittää viimeistään oikeudenkäynnin valmisteluvaiheessa. Jos asianosainen ei noudata tuomioistuimen asettamia määräaikoja, hän voi menettää näihin prosessitoimiin perustuvat oikeudet eli oikeudet prekludoituvat.
Kun on kysymys valituksesta hovioikeuteen, nykyisten säännösten mukaan asianosainen saa hovioikeudessa vedota vaatimuksensa tueksi uusiin seikkoihin tai todisteisiin, joita ei ole esitetty jo alioikeudessa, vain, jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota niihin käräjäoikeudessa tai hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin (OK 25:17 ja 26:4; KKO 2015:51 ja KKO 1999:63).1
Kun on kysymys valituksesta korkeimpaan oikeuteen, muutoksenhakija ei voi vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä on muutoin ollut pätevä aihe olla tekemättä niin (OK 30:7.1). Tämä säännös koskee riita-asioiden lisäksi myös rikosasioita.2
Korkein oikeus oli ennakkopäätöksessään katsonut, että tapauksessa oli kuitenkin perusteltua ottaa huomioon sääntely, joka koskee lainvoiman saaneen rikostuomion purkamista uuden todistelun perusteella. Haettaessa lainvoiman saaneen rikostuomion purkamista syytetyn eduksi uusiin todisteisiin vetoamista ei ole rajoitettu prekluusiosäännöksellä. Lainkohdan esitöissä on katsottu, että kun syytetty ei rikosasiassa periaatteessa ole todistusvelvollinen, ei hänen viakseen voida lukea, ettei hän jo jutussa ole vedonnut johonkin tiedossaan olleeseen seikkaan tai todisteeseen (HE 14/1958 vp s. 9).
Elias Rauhala
Associate
1) Dan Frände – Dan Helenius – Petra Hietanen-Kunwald – Tuomas Hupli – Risto Koulu – Juha Lappalainen – Heidi Lindfors – Johanna Niemi – Jaakko Rautio – Timo Saranpää – Santtu Turunen – Jyrki Virolainen – Mikko Vuorenpää: Prosessioikeus 2016.
2) Dan Frände – Dan Helenius – Petra Hietanen-Kunwald – Tuomas Hupli – Risto Koulu – Juha Lappalainen – Heidi Lindfors – Johanna Niemi – Jaakko Rautio – Timo Saranpää – Santtu Turunen – Jyrki Virolainen – Mikko Vuorenpää: Prosessioikeus 2016.
