Konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisen omaisuus siirtyy konkurssin alkaessa velkojien haltuun ja se käytetään kokonaisuudessaan velallisen velkojen maksuun. Konkurssilain (120/2004, KonkL) 1:3:n mukaan konkurssiin voidaan asettaa luonnollinen henkilö sekä yhteisö, säätiö, julkisoikeudellinen yliopisto ja muu oikeushenkilö. Konkurssi voi alkaa joko velallisen tai velkojan hakemuksesta. Konkurssihakemus tehdään tuomioistuimelle, joka tutkii viran puolesta konkurssin edellytykset ja asettaa velallisen konkurssiin.
Konkurssilain mukaan konkurssiin asettamisen yksi ehdoton edellytys on velallisen maksukyvyttömyys. Maksukyvyttömyyden yhtenä ”sisäisenä” kriteerinä on puolestaan se, että maksukyvyttömyys ei ole tilapäistä: KonkL 2:1.1:n mukaan konkurssiin voidaan asettaa velallinen, joka on maksukyvytön, jollei tässä laissa tai muualla toisin säädetä. KonkL 2:1.2:n mukaan maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan tässä laissa sitä, että velallinen on muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä.
Tuomioistuimen tehtävä on dispositiivisessa eli tahdonvaltaisessa riita-asiassa johtaa aktiivisella materiaalisella prosessinjohdolla väitteet kontradiktoriseen keskusteluun. Velallisen talouteen vaikuttavalle seikalle on määrättävä todistustaakka, ja asia on ratkaistava tämän nojalla. Tuomioistuimen yksi olennainen tehtävä konkurssihakemusta tutkittaessa on siis ratkaista kysymys siitä, onko velallinen katsottava maksukyvyttömäksi. Tätä ennen tuomioistuimen on ennakkokysymyksenä ratkaistava, mitä luetaan velallisen veloiksi ja varoiksi.
Maksukyvyttömyyden käsitteen väljyys ja ratkaisuaineiston heikkous voivat muodostua haasteeksi tuomioistuimen ratkaistessa sitä, onko velallinen katsottava maksukyvyttömäksi objektiivisten perusteiden valossa. Koulu on todennut, että tosiseikaston tulkinta ja siitä esitetyn näytön arviointi usein sekoittuvat. Painoarvoa saatetaan antaa esimerkiksi arviointiperusteisiin kuulumattomalle seikalle, kuten velallisen antamalle optimistiselle lausumalle markkinoiden kehityksestä. Hakamiehen mukaan tuomioistuinten ratkaisuissa pyritään harvoin muodostamaan laajempaa systematiikkaa kuin mitä se yksittäisen jutun ratkaisemiseksi on tarpeen.
Laissa ei ole tyhjentäviä ohjeita maksukyvyttömyyden arviointiin. Käsitteen sisällöllinen jäsentäminen onkin jäänyt pitkälti oikeustieteen varaan. Muun muassa Hakamies on todennut, että: ”Maksukyvyttömyyden ja sitä koskevien normien monitahoisuuden vuoksi maksukyvyttömyyden määrittely ja sitä koskevan systeemin muodostaminen onkin nähdäkseni tosiasiallisesti mahdollista vain tieteellisessä keskustelussa”. Vaikka maksukyvyttömyyden arviointi tehdään tapauskohtaisesti, on yhdenvertaisuuden ja ennustettavuuden varmistamiseksi kyettävä loogisesti jäsentelemään maksukyvyttömyyteen vaikuttava tosiseikasto, jotta vältytään intuitiivisilta tai jopa mielivaltaisilta ratkaisuilta.
Ennen nykyisen konkurssilain voimaantuloa oli voimassa vanha konkurssisääntö (31/1868, KS). Konkurssisääntö perustui kasuistisiin sääntöihin, joiden nojalla velallinen voitiin asettaa konkurssiin. Velkoja-aloitteiselle konkurssille oli tiukat edellytykset, jotta velallinen saisi riittävän oikeussuojan. Toisaalta velallinen pystyi hakeutumaan konkurssiin vapaasti ilman muodollisia perusteluja. Konkurssisääntöön lisättiin vuonna 1992 maksukyvyttömyys yhdeksi konkurssiin asettamisen perusteista. Sen käyttö oli kuitenkin vähäistä, sillä velallinen oli yleensä helpommin asetettavissa konkurssin muilla perusteilla.
Vuonna 2004 voimaantulleessa konkurssilaissa asetettiin maksukyvyttömyys pääasialliseksi konkurssiperusteeksi ja sitä täydentävät KonkL 2:3:ssä säädetyt maksukyvyttömyyden oletussäännöt. Maksukyvyttömyyden oletussääntöjen tarkoitus on keventää konkurssia hakevan näyttötaakkaa ja suunnata näyttö helposti havaittaviin seikkoihin. Tämä on madaltanut velkojan kynnystä hakea velallinen konkurssiin. Ajatuksena on ollut, että aikaisemmin aloitettu konkurssi mahdollistaa velallisen rehabilitaation paremmin. Toisaalta taas velalliselle on asetettu esteitä, jotta spekulatiivinen tai turha konkurssiin hakeutuminen estetään.
Hallituksen esitys konkurssilainsäädännön kokonaisuudistamiseksi määritti yhdeksi tavoitteeksi ”selkeän ja ennakoitavan” konkurssilain säätämisen. Ennustettavuus on asetettu tavoitteeksi myös Euroopan unionin insolvenssisäädöksissä. Ennustettavuus on markkinataloudessa rakenteellinen välttämättömyys, koska talousyksiköiden on kyettävä arvioimaan toisten talousyksiköiden maksukyvyttömyydestä aiheutuva riski. Tästä voidaan johtaa, että myös maksukyvyttömyyden arvioinnin tulee olla johdonmukaista ja ennakoitavaa.
Rehabilitaatioon liiketoiminnan säilyttämisen merkityksessä ei oteta vuoden 2004 konkurssilaissa selkeää kantaa. Lain kielteinen asenne joudutaan lukemaan sen rakenteesta. Rehabilitaatio onkin nähty kotimaisessa konkurssioikeudessa heikkona tavoiteperiaatteena, joka usein syrjäytyy kustannustehokkuuden periaatteen tieltä. On vaikea sanoa, missä määrin rehabilitaatioperiaate tulisi ottaa huomioon maksukyvyttömyyden arvioinnissa velallisen lähitulevaisuuden osalta. Rehabilitaatioperiaatteen pohtiminen maksukyvyttömyyden yhteydessä voi johtaa siihen, että ratkaisujen johdonmukaisuus ja asioiden loogiset suhteet hämärtyvät.
Maksukyvyttömyyden arviointi on dynaamista oikeudellista harkintaa nykyhetken ja lähitulevaisuuden sekä varojen ja velkojen välillä. Maksukyvyn koherentilla määrittelyllä sekä huomion kiinnittämisellä maksukyvyttömyyden ohella myös muihin, kuhunkin yksittäiseen normiin liittyviin elementteihin, voidaan kullekin normille antaa tarkoituksenmukainen merkityssisältö ja soveltamisala siten, että erilaiset suojeltavat oikeushyvät tulevat riittävällä tavalla turvatuksi.
Lähteet:
Hakamies, Kaarlo: Maksukyvyttömyydestä ja hyötymistarkoituksesta rikosoikeudellisena ongelmana. Oikeustiede-Jurisprudentia 2011: XLIV, s. 223.
Koulu, Risto: Uusi Konkurssilaki: Talentum. Helsinki 2004, s. 76.
Best Project on Restructuring, Bankruptcy and a Fresh Start 2003. European Commission. Final Report of the Expert Group. September 2003.
Hallituksen esitys eduskunnalle konkurssilainsäädännön uudistamiseksi 26/2003 vp.
Elias Rauhala
Associate
